Hallituksen kokous 13.2.2023

Kokous pidettiin Thirsty Scholarissa. Puheenjohtajana toimi Sofia Vierula ja sihteerinä Iida-Lotta Salander. Lisäksi paikalla oli yhdistyksen jäsen Daniel Sundqvist. 

1 § Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16:16.  

2 § Viikonloppuna on julkaistu Symposionin nimissä kirjoitus, joka pohjaa Symposionin yhdessä Palladionin kanssa kirjoittamaan kannanottoon. Tästä muokattua, Turun Sanomissa julkaistua tiivistelmää ei kuitenkaan ole erikseen hyväksytetty Symposionilla, ja se sisältää asiavirheitä jo otsikkoa myöten. Jossakin vaiheessa on siis tapahtunut tietokatkos Symposionin ja Turun Sanomissa julkaistun tekstin välillä. Puheenjohtaja selvittää asiaa.

3 § Ongelmat kovaonnisten Vademecum-kalenterien suhteen jatkuvat. Painotalojen kanssa on suuria vaikeuksia ja kommunikaatiokatkoksia, joten Rostran toimitus järjestää asiasta oman kokouksensa torstaina 16.2. Kalenterijakoa suunnitellaan, mutta pääpainopiste sille tulee olevan tapahtumissa.

4 § Yhdistyksen jäsen lupaa tehdä vielä tuutorihaun tämän päivän aikana. Hallitus keskustelee mahdollisista tukitoimenpiteistä, jos tuutorille tulee ylitsepääsemätön este.

5 § Daniel Sundqvist edustaa Symposionia Humanisticumin kokouksessa 17.2.

6 § Lupercaliaa vietetään lauantaina. Puheenjohtaja ei pysty osallistumaan, ja siirtää järjestäjänvastuun varapuheenjohtajalle. Puheenjohtaja tarjoaa myös jatkovaihtoehdoksi bändinsä keikan Malmilla. Tapahtuma alkaa viideltä, ja järjestäjät saapuvat paikalle noin neljältä. Tarjolle ostetaan salaattitarpeet ja leipää, viiniä, sekä ainekset alkoholitonta boolia varten. Sanni Kiesiläinen on suostunut ruoskavastaavaksi.

7 § Suomen Ateenan-instituutin ystävät ry on tarjonnut Symposionillekin mahdollisuutta osallistua Kuopion Caesar-näyttelyn opastetulle kierrokselle 11.3. klo 13:30. Yksi vaihtoehto on päiväretki, juna Helsingistä lähtee klo 8:19 ja saapuu Kuopioon 12:29. Viimeinen juna takaisin Helsinkiin lähtee klo 17:00, ja on perillä klo 21:45. Museo on lähellä juna-asemaa. Junaliput opiskelijalta maksavat tällä hetkellä n. 14 euroa per suunta.

8 § Opintosihteeri on hankkinut Symposionille lisää ”rumia, halpoja mutta sympaattisia” kierrätyskahviastioita, jotta vältymme jatkossakin kertakäyttöastioilta suosiotaan kasvattaneilla kahvihetkillä.

9 § 17.3. vietetään Idus-cenaa ja 31.3. Eduskunta-cenaa, joita suunnitellaan tulevissa kokouksissa. Dionysia ja yhteistyössä Fibulan kanssa järjestettävät togabileet mahdollisesti huhtikuussa.

10 § Seuraava kokous pidetään 3.3. kahvihetken yhteydessä oppiainekäytävän kahvihuoneessa noin klo 14

11 § Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 16:53

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s