Hallituksen kokous 12.2.2021

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 12.2.2021

Kokous pidettiin etänä Zoom-videopalvelun välityksellä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Iida-Lotta Salander ja sihteerinä poikkeuksellisesti Sofia Vierula. Lisäksi läsnä olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Sanni Kiesiläinen, Inka Pakarinen, Nella-Kaneli Hautala ja Iida Huitula.


1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:06.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                Suunnittelimme etätapahtumien järjestämistä esimerkiksi ulkona, koska Lupercalia jouduttiin perumaan. Sovimme, että perinteiset kahvihetket palaavat ohjelmaan etänä, perjantaisin totuttuun aikaan klo 14:00, 19.2. alkaen. Opintosihteeri järjestää ne Zoomin välityksellä.  

4 §                 Sovimme hallituksen vaihtajaisten päivämääräksi 5.3. Suunnittelimme etäohjelmaksi julkisen ruoanlaittotapahtuman Instagramissa, ja sen jälkeen tapahtuman Zoomissa.

5 §                 Valitsimme edustajaksemme Humanisticumin 18.2. järjestettävään vuosikokoukseen varapuheenjohtaja Sofia Vierulan.  

6 §               Huomioimme, että tutorhaku päättyy 12.2., ja varmistimme, että meillä on hakijoita. Tutoriksi on hakenut Nella-Kaneli Hautala ja mahdollisesti muitakin ensimmäisen vuoden opiskelijoita.

7 §                 Keskustelimme dekaanille osoitettavasta kirjeestä ja sovimme uuden kokouksen asian tiimoilta 16.2. klo 18:00. Pohdimme erilaisia kannanottovaihtoehtoja ja yhteistyötahoja. Päätimme koordinoida asiaa tarkemmin seuraavassa kokouksessa, ja odottaa ainejärjestöiltä ja opiskelijoilta lisää vastauksia kyselyymme.

8 §                 Sanni Kiesiläinen huomautti, että johtoryhmähaku on vielä auki. Sovimme, että kandiryhmään hakevat Inka Pakarinen ja Nella-Kaneli Hautala, ja maisteriryhmään Sanni Kiesiläinen ja Sofia Vierula.  

9 §                 Suunnittelimme Julius Caesarin salamurhan vuosijuhlia, joista on lyhyessä ajassa muodostunut perinne. Pohdimme erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja antiikkiin liittyvien perinteiden toteuttamiseen etänä. 

10 §               Puheenjohtaja toi esiin, että Mikko Mäkelä on lahjoittanut Symposionille arpajaiskirjoja. Kiitämme lahjoituksesta!

11 §               Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:02.



Iida-Lotta Salander, puheenjohtaja                                      Sofia Vierula, sihteeri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s