Hallituksen kokous 16.8.2019

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 16.8.2019

Kokous pidettiin Utopiassa. Sanni Kiesiläinen toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Ilias Liimatta, Mikko Mäkelä ja Peppi Savolainen. Kokouksen aikana paikalle saapuivat myös Riku Mäkelä ja Sofia Vierula.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:29.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Illias kertoi fuksiviikon ohjelmasta (Riku ja Sofia saapuvat kokoukseen):

  • Yhteisfuksiaiset romanistien ja germanistien kanssa ovat 6.9. perjantaina. Peniskeilausrastin pitäjiksi ilmoittautuivat jo Ilias, Peppi, Sanni ja kenties Mikko.
  • 27.8. tiistaina on Symposionin esittäytyminen fukseille kello 17:00 Thirsty Scholarissa.
  • 29.8. torstaina on laitoksen cocktailtilaisuus kello 16-19:00 seminaarihuoneessa A215. Järjestelijät (Mikko, Ilias ja Peppi) saapuvat noin kello 14:00.
  • 30.8. perjantaina järjestämme piknikin Tervasaaressa lukuvuoden ensimmäisen kahvihetken (klo 14-15:00) jälkeen.
  • 14.9. lauantaina on uusien ja vanhojen ilta. Utopia ja keittiö on varattu 16:30 alkaen. Vesimelonieläin valmistellaan vihkimysrituaalia varten.

4 §                 Mikko kertoi suunnitellusta ekskursiosta Viipuriin.

  • Kolmipäiväiset risteilyt (to-la) Saimaan kanavaa maksavat 180 euroa hengeltä. Risteily sisältää myös hotellin (Druzhba) ja viisumia ei tarvita. Lähtö on torstaiaamuna Lappeenrannasta
  • Kokouksen mielestä viikko 39 eli 26.9. – 28.9. voisi olla paras ajankohta.
  • Tämän suunnitelman kariutuessa vaihtoehtona on aavistuksen vähemmän hohdokas Joensuun-ekskursio.
  • Otso Heiskanen on lupautunut oppaaksi.
  • Mikko Mäkelä koordinoi matkaa.

5 §                 Edeltävän kohdan matkan vuoksi ludit siirtyvät lokakuulle. Mikko varaa jo  [REDACTED]rastin, Sofia varaa myös jonkin rastin ja Sanni varaa parikseen Julian. Päivämäärä päätetään fuksiviikolla järjestettävässä kokouksessa.

6 §                 Symposion onnitteli sihteeriä naimisiinmenon johdosta.

7 §                 Kokous keskusteli tulevista ekskursioista ja mahdollisista museovierailuista.

8 §                 Muut asiat: Symposion on saanut lahjoituksena rahastonhoitajan serkulta eroottiset antiikkipelikortit, joille varmasti tulee käyttöä yhdistyksen peli-illoissa. Kokouksessa seurasi keskustelua Monopolista. Kokous päätti päättää seuraavassa kokouksessa peli-illan järjestämisestä.

9 §                 Seuraava kokous pidetään keskiviikkona 28.8. olutravintola Thirsty Scholarissa kello 17:00.

10 §               Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19:05.

 

Sanni Kiesiläinen, puheenjohtaja                                      Arttu Alaranta, sihteeri

Advertisement

Hallituksen kokous 15.5.2019

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 15.5.2019

Lukuvuoden viimeinen peripateettinen kokous pidettiin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan alueella. Sanni Kiesiläinen toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Ilias Liimatta.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17:07.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Kesän aikana pidetään kolme kesätenttipiknikiä, joiden päivämäärät ovat 12.6., 3.7. ja 24.7., sekä mahdollisesti myös muita pienimuotoisia kokoontumisia. Viimeinen tenttipiknik ehdotettiin järjestettäväksi Suomenlinnassa.

4 §                 Symposionia on lähestytty sähköpostitse hyvin pienellä käännöstoimeksiannolla. Tiedustelemme tiedustelijalle halukasta kääntäjää.

5 §                 Yhdistyksemme pyrkii olemaan yhteydessä Karavaaniin yhteistyön merkeissä.

6 §                 Symposion järjestää jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneen ekskursion Turun keskiaikamarkkinoille, joiden ajankohta on 27.-30.6. Sopivinta päivää tiedustellaan jäsenistöltämme.

7 §                 Ilias tiedotti, että yhteisfuksiaisia romanistien ja germanistien kanssa ollaan jo suunniteltu syyskuun alkuun.

8 §                 Seuraava kokous pidetään elokuun alkupuolella ja päivämäärä sovitaan myöhemmin. Kokouksen tarkoituksena on suunnitella Viipurin-matkaa.

9 §                 Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 17:22.

 

Sanni Kiesiläinen, puheenjohtaja                                      Arttu Alaranta, sihteeri