Hallituksen kokous 18.10.2019

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 18.10.2018

Kokous pidettiin olutravintola Poseidonissa. Julia Lindgren toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Antti Lindgren, Mira Harjunpää ja sähköisten viestimien välityksellä Sanni Kiesiläinen.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17:47.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Seuraavan yleiskokouksen päivämäärä on päätettävä. Inspehtorilta tiedustellaan sopivaa aikaa. Kokous keskusteli järjestelyasioista, muttei tehnyt vielä päätöksiä kokouksen vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

4 §                 Maanantaina 19.11. on tilastartti, johon on löydettävä edustaja myös Symposionilta, mikäli haluamme käyttää HYY:n tiloja vuosina 2019 ja 2020.

5 §                 Kokous keskusteli maanantaisten sitsien järjestelyistä.

6 §                 Aiemmin suunniteltu halloweencena voitaisiin toteuttaa huonojen antiikkiaiheisten elokuvien iltana. Päivämääräksi kokous pohti joko alkuperäistä marraskuun kolmatta tai sitä edeltävää perjantaita.

7 §                 Kokous keskusteli saturnaliasta ja Alina-salin soveltuvuutta tapahtuman paikaksi epäiltiin.

8 §                 Seuraava kokous järjestetään alustavasti viikolla 44 ja päivä sovitaan erikseen.

9 §                 Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:22.

 

Julia Lindgren, puheenjohtaja                                           Arttu Alaranta, sihteeri

Advertisement

Hallituksen kokous 4.10.2018

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 4.10.2018

Kokous pidettiin olutravintola Poseidonissa. Julia Lindgren toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Antti Lindgren, Ilias Liimatta ja Iida Salander.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17:30.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Väliviikon maanantaina 22.10. ovat Fibulan ja Mythoksen sitsit, joihin osallistuu myös Symposion. Kokkarit alkavat puoli seitsemältä ja varsinaiset sitsit ovat seitsemästä yhteentoista. Tämän jälkeen alkavat vapaat jatkot. Sitsien sisäänpääsymaksu on 13 euroa ja paikkana Alina-sali.

Symposionin vastuulla ovat tilajärjestely ja plaseeraus. Mukaan ovat ilmoittautuneet Arttu, Ilias ja Iida. Julia pääsee mukaan myöhemmin illalla.

4 §                 Ludi Romani eli roomalaiskisat ovat 13.10. lauantaina. Tapahtumaan osallistuu fuksien vähäisen määrän vuoksi myös kokeneempia ”all stars -joukkueita”.

5 §                 Halloweencenaa, jonka alkujaan piti olla 3.11., on pyydetty siirrettäväksi.

6 §                 Vademecumin aiheeksi ehdotettiin teemaa ”juhlat”.

7 §                 Helpdeskiin on otettava yhteyttä, koska saamme todella outoja viestejä sähköpostilistallemme, kun virallisia puolestaan päätyy roskapostiin.

8 §                 Kokous päätti, että voimme tässä vaiheessa sulkea antiikin kulttuurin lehtoraatin nettiadressin.

9 §                 Puheenjohtaja ilmoitti perustavansa keskustelukerholautakunnan suunnittelemaan kerhon toteutusta.

10 §               Antti kehotti yhdistyksemme jäseniä tuottamaan artikkeleita Rostra-blokiin, joka on ollut melko vähällä käytöllä.

11 §               Puheenjohtaja ilmoitti luoneensa juuri yhdistyksellemme Instagram-tilin.

12 §               Seuraava kokous järjestetään torstaina 18.10. kello 17:30 olutravintola Poseidonissa (Kruunuvuorenkatu 1).

13 §               Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:11.

 

Julia Lindgren, puheenjohtaja                                           Arttu Alaranta, sihteeri

Hallituksen kokous 20.9.2018

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 20.9.2018

Kokous pidettiin olutravintola Marian Helmessä. Julia Lindgren toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Sanni Kiesiläinen, Ilias Liimatta ja Iida Salander.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17:39.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Puheenjohtaja lisäsi fuksit Symposionin sähköpostilistalle.

4 §                 Raija pyrkii Opettajien akatemiaan ja pyytää Symposionilta hakemustaan tukevaa lausuntoa. Kokous suostuu ilomielin myöntämään tällaisen. Julia, Arttu ja Antti kirjoittavat lausunnon.

5 §                 Yhdistyksen kassa päätettiin antaa isäntämme Mikon vastuulle. Kahvihetkiä järjestetään toistaiseksi vuoroittain.

6 §                 Haku koulutusohjelmien johtoryhmiin on käynnissä ja myös klassillisten aineiden edustajia tarvitaan. Kausi alkaa vuoden 2019 alusta ja kestää kaksi vuotta. Sanni harkitsee varajäsenyyttä ja Iida jäsenyyttä. Hakuaikaa on jäljellä 8.10. asti.

7 §                 Ludi Romani järjestetään lauantaina 13.10.

Maanantaina 22.10. on Mythoksen ja Fibulan sitsit, joihin myös me osallistumme. Järjestelyryhmään yhdistyksestämme ilmoittautuivat Julia, Iida ja Arttu.

Lauantaina 3.11. järjestetään halloweenteemainen cena.

Uusien ja vanhojen ilta päätettiin viettää marraskuun aikana.

Saturnalian teemaksi päätettiin jo tässä vaiheessa ”ydintuho”.

Kokouksen tietoon tuotiin Divinan, Kronoksen ja Fibulan kanssa suunnitellut keväiset toogabileet.

8 §                 Puheenjohtaja on yhteydessä HYY:n järjestösihteeriin, jotta saisimme taloudellista tukea vanhan kaappimme korvaamiseksi.

9 §                 Sihteeriltä on tiedusteltu, voiko yhdistyksemme näytelmäkerholle lahjoittaa kankaita. Kokouksen mielestä voi, mutta vasta saatuamme uuden säilytystilan eli kaapin.

10 §               Pirjo Hiidenmaa on valittu humanistisen tiedekunnan dekaaniksi. Pohdimme strategiaamme antiikin kulttuurin opetuksen edistämiseksi.

11 §               Seuraava kokous järjestetään torstaina 4.10. kello 17:30 olutravintola Poseidonissa (Kruunuvuorenkatu 1).

12 §               Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:29.

 

Julia Lindgren, puheenjohtaja                                           Arttu Alaranta, sihteeri