Hallituksen kokous 10.5.

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 10.5.2018

Peripateettinen kokous pidettiin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan alueella. Julia Lindgren toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Sanni Kiesiläinen, Iida Salander ja Ilias Liimatta.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16:56.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Konferenssit siirtävät joitain orientoivan viikon tapahtumista. Ilias esitteli fuksiviikon ohjelman, josta käytiin keskustelua. Romanistien ja germanistien kanssa ollaan jälleen järjestämässä yhteistapahtumaa. Yhteisfuksiaisten ajankohdaksi sopisi 7.9., jolloin 14.9. järjestettäisiin Ludi Romani. Tämä on myös Iidan nimipäivä, joten hänelle on luvattu kakkua tilaisuuteen.

4 §                 Klusterille tarvitaan uusi kaappi, johon Iidan on luvannut jo lahjoittaa lukon. Sopivaa kaappia metsästetään esimerkiksi tori.fi -sivustolta.

5 §                 Sofia kerää ajatuksiaan ja alamme kehitellä keskustelukerhoa kesän aikana.

6 §                 Puheenjohtaja julkaisee adressimme antiikintutkimuksen lehtoraatin jatkamiseksi tänään.

7 §                 Tulevan lukuvuoden ensimmäisen kokouksen ajankohta sovitaan myöhemmin sähköisesti.

8 §                 Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 17:14.

 

Julia Lindgren, puheenjohtaja                                           Arttu Alaranta, sihteeri

Advertisement

Hallituksen kokous 25.4.2018

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 25.4.2018

Kokous pidettiin olutravintola Aleksis K:ssa. Julia Lindgren toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraava(t) yhdistyksen jäsen(et): Sanni Kiesiläinen

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17:28.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Kesätenttipiknikien jatkoille, tai epäedullisten sääolosuhteiden sattuessa tilalle, on toivottu peli-iltoja. Tentit ovat 13.6., 4.7. sekä 25.7..

4 §                 Floralia järjestetään lauantaina 5. toukokuuta Alina-salissa. Pääsymaksu on perinteiseen tapaan 10 euroa. Tarjoamme focacciaa, salaattia, hedelmiä, viiniä, boolia ja paljon muuta. Järjestäjiksi ilmoittautuvat Julia, Sanni ja Arttu. Siivoamaan ovat ilmoittautuneet Julia, Sanni ja Iida. Arttu on yhteydessä Suomen Rooman-instituutin apulaisasiamieheen tieteiden yön viinipalkkiosta.

5 §                 Rostrassa julkaistaan mainos, jossa kehotetaan ihmisiä tarjoamaan artikkeleita. Caesarin murhajuhlan reportaasia kaipaillaan vieläkin.

6 §                 Kaappimme on rikki, joten se on korjattava tai on hankittava uusi kaappi.

7 §                 Uusien opiskelijoiden orientoivasta viikosta keskustellaan tuutorien kanssa kahvihetkellä.

8 §                 Kokous totesi, ettei osallistujia ole tarpeeksi käännöskerhon käsittelemiseksi.

9 §                 Romanistit ovat ehdottaneet kokoontumista pääsykoepäivänä 18.5. ja piknikiä. Kokous pitää ehdotusta hyvänä.

10 §               Seuraava ja vuoden viimeinen hallituksen kokous järjestetään peripateettisena Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan alueella. Ajankohta sovitaan myöhemmin sähköisesti.

11 §               Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:11.

 

Julia Lindgren, puheenjohtaja                                           Arttu Alaranta, sihteeri