Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 23.8.2017
Kokous pidettiin olutravintola Thirsty Scholarissa. Mikko Mäkelä toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Sofia Tallinen, Anna-Maria Wilskman, Sanni Kiesiläinen, Iida Salander, Jaakko Korpiola, Sofia Vierula, Suvi Laukkanen ja Jari Klemetti.
1 § Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:09.
2 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Humanistiklusterin avainjärjestelmä uudistuu. Yhdistyksen uusiksi avaintenhaltijoiksi tulevat Sanni Kiesiläinen, Sofia Tallinen ja Arttu Alaranta, joiden pitäisi saada avaimet haltuunsa lukuvuoden parin ensimmäisen viikon aikana. 4.9. alkavat tilakoulutukset.
4 § Uuden ylioppilastalon remontti on lähes valmis ja järjestöjen paluumuutto tiloihin alkaa 1.9. ja jatkuu viikonlopun ajan. Kannamme kaapin ja tavaramme takaisin alustavasti 3.9. sunnuntaina. Tiloja saa alkaa varata 10.9. alkaen.
5 § Uusien ja vanhojen ilta järjestetään alustavasti 15.9. perjantaina, minkä vuoksi ludi Romani siirtyy myöhemmäksi.
6 § Mainittakoon ettei Symposionilla ole tänä vuonna siivousvuoroja.
7 § Symposion esittäytyy uusille opiskelijoille 29.8. tiistaina kello neljältä Thirsty Scholarissa.
8 § Henkilökunnan ja Symposionin cocktailtilaisuuteen perjantaina 1.9. toivotaan mahdollisimman suurta vanhempien opiskelijoiden joukkoa jo kello 15.00 alkaen. Perinteiseen tapaan Symposion vastaa ruokatarjoiluista (tänä vuonna Unicafen ohella).
9 § Emeritus rex Jari Klemetti totesi hyväksyvään sävyyn, ettei koskaan ole Symposionin kokous ollut näin kaoottinen.
10 § Romanistifuksiaisiin työstetään teemaa. Alustavasti rastin pitäjiksi ovat ilmoittautuneet Mikko Mäkelä ja Sanni Kiesiläinen
11 § Puheenjohtajamme ilmoitti Homeros-projektin etenevän, kunhan Frösen palaa Wienistä. Olemme saaneet 300 euroa tukea.
12 § Frösenin kanta lineaari B:n opintopiiriin saadaan myös hänen palattuaan. Mikäli hän kieltäytyy, voimme yrittää turvautua Leiwon ohjaukseen.
13 § Johtoryhmässä vaikuttava Anna-Maria Wilskman kertoi kaavailtua pienemmän uusien opiskelijoiden sisäänoton olevan yleisongelma. Kielitiedepainotteinen pääsykoe on ilmeisesti ollut liian haastava. On vakuutettu, ettei nyt olla laskemassa kiintiöitä, vaan pohditaan markkinointia ja näkyvyyttä. Perinteisesti antiikin kieliin on pyrkinyt kulttuurista kiinnostuneita, mutta opintojen tämä aspekti on ollut melko piilossa päädyttyämme kielten kandiohjelmaan. Aiheesta seurasi keskustelua. Muutos oli nopea ja nykyinen koe poikkesi paljon aiemmista. Symposion kuulee fuksien ajatuksia ja kirjoitamme virallisen kannanoton.
14 § Seuraava kokous pidetään torstaina 7.9. kuudelta Marian Helmessä.
15 § Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:49.
Mikko Mäkelä, puheenjohtaja Arttu Alaranta, sihteeri