Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 4.5.2017
Peripateettinen kokous pidettiin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan alueella. Mikko Mäkelä toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Sanni Kiesiläinen ja Anna-Maria Wilskman.
1 § Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:12.
2 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Lineaari B -opintopiiriä on ehdotettu perustettavaksi. Frösénä pyydetään ohjaajaksi.
4 § Olemme saaneet 800 euroa HYY:n tukea. Homeros-projektille haettu tuki ei ole vielä varmistunut.
5 § Floraliaa juhlitaan 13.5. lauantaina. Meille on myönnetty poikkeuslupa nauttia yksi lasillinen viiniä normaalisti alkoholittomassa juhlatilassamme. Järjestelijöitä haetaan, tarjoilua pohditaan ja jatkopaikka on varattava (Kolmea Kaisaa on ehdotettu). Puheenjohtaja hankkii seppeleen.
6 § Kino Symposion: Orionissa esitetään 6.5. lauantaina Pier Paolo Pasolinin Oidipus. Näytös alkaa yhdeksältä.
7 § Pohdimme alustavasti onko jäsenistössämme kiinnostusta lähteä joukkona Turun keskiaikamarkkinoille 29.6. torstaina.
8 § Uusiin opiskelijoihin ja opintouudistukseen liittyviä asioita
- Symposionia on pyydetty tiedottamaan antiikin kulttuurin kokonaisuuden muutoksista Kronokselle, Fibulalle ja Eidokselle. Sihteeri ottaa asian tehtäväkseen.
- Latinalla ja kreikalla on tänä vuonna yhteensä 10 aloituspaikkaa aiemman 12 sijaan.
- Ludi Romanin ajankohtaa täytyy miettiä lähemmin kesän aikana, sillä Uuden ylioppilastalon remontin kestosta ei voi tietää varmuudella.
9 § Seuraava kokous pidetään alustavasti fuksiviikkoa edeltävällä viikolla. Muistutuksena mainittakoon kesätenttipiknikkien olevan 14.6., 5.7. ja 26.7. säävarauksella Tervasaaressa.
10 § Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:28.
Mikko Mäkelä, puheenjohtaja Arttu Alaranta, sihteeri