Hallituksen kokous 1.2.2017

Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 1.2.2017

Kokous pidettiin olutravintoa Marian helmessä. Mikko Mäkelä toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Jaakko Korpiola ja Sanni Kiesiläinen.

1 §                 Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:10.

2 §                 Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 §                 Fibula on lähestynyt meitä toivoen yhteisvoimin järjestettyä juhlaa huhtikuun alkupuolella. Meillä on aikaa kutsua myös muita ainejärjestöjä mukaan, kuten esimerkiksi Divina Compagnia. Juhla on toogateemainen ja Jaakko Korpiola haluaa ehdottomasti tiedottaa varaavansa Dionysos-asun käyttöönsä jo nyt.

4 §                 Laskiaiscenaa vietetään perjantaina 3.3. kello 18.00. Teemana voisi olla vaikkapa anthesteria tai Eleusiin mysteerien initaatiojuhla myesis.

5 §                 Yleiskokousta istutaan perjantaina 24.2. Punavuoren ahvenessa kello 19.00.

6 §                 Seuraava hallituksen kokous pidetään lupercalian yhteydessä 18.2. ennen tapahtuman alkua kun väkeä on kertynyt tarpeeksi paikalle.

7 §                 Puheenjohtaja muistuttaa, että varapuheenjohtajan on päivitettävä uudet tapahtumat Symposionin sivuille tai saamme sapiskaa jäsenistöltämme.

8 §                 Sihteeri lupaa yrittää päivittää uuden hallituskokoonpanon Symposionin sivuille.

9 §                 Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:30.

Advertisement