Pöytäkirja Symposion ry:n hallituksen kokouksesta 22.8.2016
Kokous pidettiin ravintola Thirsty Scholarissa. Mikko Mäkelä toimi puheenjohtajana ja Arttu Alaranta sihteerinä. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Robert Pätynen, Sofia Tallinen, Sanni Kiesiläinen, Mira Harjunpää, Anna-Maria Wilskman, Julia Zelenskaia, Iida-Maija Pirttiniemi, Antti Lindgren ja Anni Kuivalainen.
1 § Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:14.
2 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Maanantaina 29.8. on jälleen vuoromme siivota kerhotilat. Vapaaehtoisia haetaan tehtävään.
4 § Symposion esittäytyy uusille opiskelijoille tiistaina 30.8. Thirsty Scholarissa kello neljältä. Tutorien tulisi varata tilat noin 25 hengelle.
5 § 1.9. seminaarihuoneessa järjestetään cocktailtilaisuus kello neljältä. Valmistelut alkavat puoli kahdelta ja kolmea tai neljää vapaaehtoista etsitään.
6 § Lukuvuoden ensimmäistä kahvihetkeä vietetään perjantaina 2.9. kahdesta kolmeen.
7 § Perjantaina 9.9. kokoonnumme uusien ja vanhojen iltaan kerhohuoneelle alkaen kello kolme.
8 § Kerhohuonetta yritetään varata fuksiaisiin torstaiksi 15.9.
9 § Anna-Maria Wilskman ehdotti voivansa esitellä fukseille sekä muille asiasta kiinnostuneille antiikintutkimuksen käytävän antiikkikokoelmaa myöhemmin sovittavana ajankohtana mahdollisesti marraskuussa.
10 § Seuraavan Vademecumin teemaksi ehdotettiin ”erotiikkaa”. Ehdotus hyväksyttiin vastalauseitta.
11 § Humanisticumille päätettiin antaa 30 € juhlakirjan kustannuksiin, jolloin saamme siihen myös ainejärjestömme nimen. Mainittakoon että Symposion osallistui aiemmin myös Villa Lanten intendentin Simo Örmän 60-vuotislahjakorttiin.
12 § Julia Zelenskaia toi kokouksen tietoon, että Humanisticum on pyytänyt ideointiapua HuKu-viikolle.
13 § Seuraava kokous järjestetään maanantaina 5.10. Thirsty Scholarissa.
14 § Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:38.
Mikko Mäkelä, puheenjohtaja Arttu Alaranta, sihteeri