Hallituksen kokous 23.9.2015

Pöytäkirja Symposion ry:n kokouksesta 23.9.2015

Kokous pidettiin Thirsty Scholarissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Mikko Mäkelä ja sihteerinä Lauri Lönnström. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Anna-Maria Wilskman, Anni Kuivalainen, Sanni Kiesiläinen ja Sofia Tallinen.

  • 1 § Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:05.
  • 2 § Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
  • 3 § Tulevia tapahtumia:
    • Huonot antiikkiaiheiset elokuvat 3.10. klo 16, kerhohuone.
    • Cena 17.10. klo 17, kerhohuone. Teema ilmoitetaan myöhemmin.
    • Rekvisiitta-askartelua ti 20.10. klo 17, kerhohuone.
  • 4 § Haalareita ryhdytään hankkimaan ja Sanni ilmoittautui alustavasti hankkeen keulahahmoksi. Ensin selvitetään kuinka moni on halukas hankkimaan itsellensä haalarin, minkä jälkeen ryhdytään etsimään sponsoreita.
  • 5 § Keskusteltiin hiljattain menehtyneen jäsenen muistamisesta.
  • 6 § Keskusteltiin Iso pyörä -uudistuksesta. Opiskelijoita edustaa sihteeri.
  • 7 § Tilakonklaavissa oli keskusteltu turvallisuusasioista ja puheenjohtaja totesi Symposionin toimivan mallikelpoisesti.
  • 8 § Seuraava kokous järjestetään 7.10. klo 18 alkaen Thirsty Scholarissa.
  • 9 § Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:34.

Mikko Mäkelä, puheenjohtaja                                      Lauri Lönnström, sihteeri

Advertisement