Hallituksen kokous 19.9.2013

Pöytäkirja Symposion ry:n kokouksesta 19.9.2013

Kokouksen puheenjohtajana toimi Mira Harjunpää ja sihteerinä Antti Lindgren. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Anna Majanen, Jari Klemetti, Riia Tani, Anna-Maria Wilskman sekä Mikko Mäkelä.

1§ Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:06.

2§ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3§ Henkilökunnan lahjonta suoritettu asianmukaisesti.

4§ Puheenjohtaja ilmoitti 25.9. pidettävästä työelämätoimikunnan kokouksesta ja 30.9. pidettävästä tilakonklaavista.

5§ Hallintovaaleihin, ja etenkin laitosneuvostoon, toivotiin Symposionin edustajia. Halukkaiden toivotaan pyrkivän Humanisticumin vaalilistan kautta. Hallintovaalikokouksissa Symposionia edustavat puheenjohtaja (7.10.) ja varapuheenjohtaja (9.10).

6§ Käsiteltiin jo tulevaa yleiskokousta. Mahdollisia järjestysaikoja ovat viikot 46 ja 47. Päivämäärinä mainittiin 12., 13. ja 19.11.

7§ Hohtokeilaus voidaan järjestää 13.11., mikäli yleiskokousta ei järjestetä samalla viikolla.

8§ Käsiteltiin käännösasioita. Jatkossa rahat käännöksistä tulevat Symposionin tilille ja toimintaa koordinoi hallitus.

9§ Isäntä ja emäntä huolehtivat 5.10. koittavien toogajuhlallisuuksien järjestelyistä.

10§ Seuraavat kahvihetket:
27.9. Helena Holm
4.10. Lauri Lönnström
11.10. Helena Holm

11§ 11.10. Laura Aho järjestää Suklaakerhon. Samana päivänä on Rostran deadline.

12§ Seuraava kokous pidetään 4.10. kello 16:00 Marian Helmessä.

13§ Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:39.

Mira Harjunpää, puheenjohtaja Antti Lindgren, sihteeri

Advertisement

Hallituksen kokous 4.9.2013

Pöytäkirja Symposion ry:n kokouksesta 4.9.2013

Kokouksen puheenjohtajana toimi Mira Harjunpää ja sihteerinä Antti Lindgren. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Jens Nilsson, Hanne Havukainen, Irina Penne, Laura Aho, Risto Lehti, Lauri Lönnström, Anna-Maria Wilskman, Mikko Mäkelä, Julia Zelenskaia, Robert Pätynen, Erkki Koskimäki, Elina Hämäläinen, Lauri Särkkä ja Jaakko Korpiola.

1§ Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:07.

2§ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3§ Symposion esittäytyi.

4§ Puheenjohtaja mainitsi muiden järjestöjen aiheuttamista ongelmista humanistiklusterilla ja muistutti, että Symposionin tulee käyttäytyä siivosti jatkossakin.

5§ Tänä vuonna on tiedekuntaneuvoston, laitosneuvoston ja yliopistokollegion vaalit. Kaikkia halukkaita kehotetaan asettumaan ehdolle. Lisää informaatiota myöhemmin.

6§ HYY:n jäsenrekisterikoulutus pidetään 18.9. Kynnelle kykeneviä hallituslaisia toivotaan paikalle.

7§ Symposion aikoo osallistua entisen henkilökunnan lahjontaan.

8§ Hupparit ovat saapuneet. Erinäisten epäselvyyksien vuoksi lopullinen hinta nousi 38,44 euroon kappale. Huppareita on jaossa Uudella Ylioppilastalolla järjestettävissä tapahtumissa.

9§ Kino Symposion järjestäytyy 12.9. katsomaan elokuvaa Percy Jackson: Hirviöidenmeri. Lisää infoa tulossa sähköpostilistalle.

10§ Tässä vaiheessa Symposion halusi ilmaista lievän tyytymättömyytensä laitoksen alkoholipolitiikkaa kohtaan.

11§ Humanisticumilta on tullut virka-apu pyyntö koskien 20.9. järjestettäviä humanistien yhteisiä fuksiaisia. Päätettiin asettaa omat fuksiaiset etusijalle ja olla lähettämättä rastinpitäjiä Humanisticumin fuksirasteille.

12§ Toogiin päästään pukeutumaan 5.10. kello 18:00 alkaen Utopiassa ja Laura Aho järjestänee suklaakerhon 11.10.

13§ Tulevat kahvihetket: 6.9. Mikko Mäkelä, 13.9. Lauri Lönnström ja 20.9. Mira Harjunpää.

14§ Rostran deadline on 11.10.

15§ Seuraava kokous pidetään torstaina 19.9. Marian Helmessä. Kello 17:00 alkaen suunnitellaan fuksiaisia, joten fuksit ovat tervetulleita paikalle kello 18:00.

16§ Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:43.

Mira Harjunpää, puheenjohtaja Antti Lindgren, sihteeri

Hallituksen kokous 13.8.2013

Pöytäkirja Symposion ry:n kokouksesta 13.8.2013

Kokous pidettiin Uudella Ylioppilastalolla. Kokouksen puheenjohtajana toimi Mira Harjunpää ja sihteerinä Antti Lindgren. Lisäksi paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Anna Majanen, Mikko Mäkelä, Laura Aho, Jari Klemetti, Helena Holm, Lauri Lönnström ja Henna Puoskari.

1§ Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:11.

2§ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3§ Cocktail-tilaisuus pidetään 29.8. kello 15:30 alkaen seminaarihuoneessa. Järjestelyt hoitavat Antti, Mikko ja Henna.

4§ Symposion osallistuu 2.9. avajaiskarnevaaleihin, joskin karnevaalitarjoiluun kohdistuvan epäilyksen vuoksi järjestettäneen pienimuotoinen päivystys asioiden tilan varmistamiseksi ja turhan liikekannallepanon välttämiseksi.

5§ Symposion esittäytyy 4.9. Marian Helmessä. Paikalle voi saapua kello 16:00 alkaen, virallinen osuus kello 18:00 alkaen.

6§ Uusien ja vanhojen ilta pidetään 5.9. kello 18:00 alkaen Uudella Ylioppilastalolla.

7§ Ludeja juhlitaan 26.9. humanistiklusterissa kello 20:00 alkaen. Rastit alkavat 18:00. Ludien suunnittelukokous pidetään myöhemmin.

8§ Kino Symposion aktivoituu myöhemmin syksyllä Percy Jackson: Hirviöidenmeri – elokuvan vauhdittamana. Myös huonot antiikkiaiheiset elokuvat palaavat ohjelmistoon. Näistä enemmän seuraavissa kokouksissa.

9§ Hupparitilanteen todettiin edistyvän.

10§ Seuraava kokous päätettiin pitää 4.9. Marian Helmessä Symposionin esittäytymisen yhteydessä kello 20:00 alkaen.

11§ Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 18:43.

Mira Harjunpää, puheenjohtaja Antti Lindgren, sihteeri