Οἴμοι! Kohta se alkaa

Kesäkausi lähestyy loppuaan ja on taas aika ruveta käynnistelemään syyskauden rientoja. Ti 13.8. ryömivät hallituslaiset taas koloistaan ja käynnistävät Symposionin osalta syyslukukauden ensimmäisellä hallituksen kokouksella. Pääasiallisena puheenaiheena tulee olemaan uudet fuksit, joita innokkaimmat pääsevät tapaamaan to 29.8. oppiaineen kokkareilla.

Uusi lukuvuosi tuo mukanaan monia vanhoja tuttuja tapahtumia ja ihmisiä. Kalenterista löytävät oman paikkansa syksyn kohokohdat Ludi Romani ja Saturnalia sekä kevään kohottajat Lupercalia, Pyhän Patrickin päivän hohtokeilaus ja lukuvuoden päättävä Floralia. Keväälle on huhuttu myös viime syksynä suuren suosion saavuttaneita MaKuLa-sitsejä. Ei sovi toki unohtaa muita pienempiä tapahtumia kuten Suklaakerho tai Kino Symposion, joka ennusmerkkien toteutuessa saattaa kokoontua leffateatterin hämärään useita kertoja tulevana lukuvuonna.

Kannattaa siis ryhtyä seuraamaan tulevien tapahtumien ajankohtia näiltä sivuilta, Facebook-ryhmän kautta tai tarkkailemalla sähköpostia.

Advertisement