Pöytäkirja Symposion ry:n yleiskokouksesta 25.2.2013.
Yleiskokous pidettiin Punavuoren Ahvenessa. Paikalla olivat seuraavat yhdistyksen jäsenet: Mira Harjunpää, Helena Holm, Jari Klemetti, Risto Lehti, Antti Lindgren, Anna Majanen, Mikko Mäkelä ja Henna Puoskari sekä Raija Sarasti-Wilenius.
1§ Mira Harjunpää avasi yleiskokouksen kello 19:39. Kokouksen avaus viivästyi, koska yleiskokoukseen tarvittavan jäsenmäärän täyttymistä jouduttiin odottamaan.
2§ Yleiskokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli vähintään kah-deksan yhdistyksen jäsentä ja kokouksesta oli ilmoitettu vähintään kaksi viikkoa ai-kaisemmin ilmoitustaululla sekä sähköpostilistalla.
3§ Yleiskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Mira Harjunpää, sihteeriksi Antti Lindgren ja ääntenlaskijoiksi sekä pöytäkirjantarkastajiksi Anna Majanen sekä Jari Klemetti.
4§ Esityslistasta päätettiin poistaa kohta 7, koska tilintarkastajat on valittu jo marraskuun yleiskokouksessa (ks. pöytäkirja 15.11.2012). Muilta osin esityslista päätettiin hyväksyä.
5§ Käytiin läpi vuoden 2012 toimintakertomus. Toimintakertomuksen toisen osion toisen virkkeen, joka koskee ylimääräistä yleiskokousta 25.9.2012, sanamuoto katsottiin tarpeelliseksi muuttaa muotoon ”- -, jossa vaihdettiin taloudenhoitaja luottamuspulan takia.”. Kuultiin tilintarkastajien lausunto. Käsitellyssä tilinpäätöksessä oli teknisistä ongelmista johtuva virheellinen tase. Virhe selvitettiin ja on tilintarkastajien sekä puheenjohtajan tiedossa.
6§ Käytiin keskustelua Symposionin kirjanpidosta. Alkuvuoden rahastonhoitajan saamasta epäluottamuksesta huolimatta edelliselle johtokunnalle päätettiin myöntää tili- ja vastuuvapaus.
7§ Inspehtoriksi valittiin yksimielisesti Raija Sarasti-Wilenius.
8§ Ei muita esille tulleita asioita.
9§ Puheenjohtaja päätti yleiskokouksen kello 20:01.
Mira Harjunpää, puheenjohtaja Antti Lindgren, sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja hyväksymme sen
Jari Klemetti Anna Majanen